MESSENGERS Silver julkaisu 22.04.2009
MESSENGERS
Silver
Dave Lindholmin luotsaaman Messengersin viime kevään debyyttialbumi ja arvostelumenestys saa jatkoa, kun kakkosalbumi “Silver” julkaistaan 22.4. 2009.
Tuttuun tapaan biisinteko ja solistivastuun jakavat vuorotellen nokkamiehet Dave Lindholm ja Joe Vestich. Mukana on myös yksi sävellys kitaristi Jake Yrölältä.
Albumin julkaisua pohjusti alkuvuodesta radiosingle “Steal The Wind/On The Top”.
Kun levyn aloitusraita “You Need A New Gee” potkaistaan käyntiin, niin vauhdikkaasti rullaava rock kulkee läpi koko levyn linjan.
Mukana on myös pari tyylikästä kevyempää raitaa.
Messengersin ensimmäinen pitkäsoitto sai loistavan vastaanoton musiikkimedioissa ja toiveen, että bändi olisi usean levyn projekti. Samalla tehtyjen keikkojen myötä bändille muodostui kovan livebändin maine. Nyt tätä herkkua saadaan lisää, kun Messengers palaa uudella materiaalilla kehään.
Messengers palaa keikkatauolta uuden “Silver”-albumin julkaisun myötä Vapusta eteenpäin.
Keikat: Musiikkituotanto DALT ONES Oy
Messengers - kokoonpano:
Dave Lindholm, laulu ja kitara
Joe Vestich (USA), laulu ja kitara
Jake Yrölä, kitara ja laulu
Juha Yrölä, rummut
Timo Salo, basso
Haastattelupyynnöt/ lisätiedot:
Timo Niemi / Tornado Promotions
puh. 0400-487 715
tornado.promotions@saunalahti.fi
Levy-yhtiö: AllStar Music Oy, jakelu Oy Bonnier Amigo Music Finland Ab
