Freud Marx Engels & Jung 25 vuotta

Lehdistötiedote                            8.6.2009

FREUD MARX ENGELS & JUNG 25 VUOTTA
- LUVASSA JUHLAKONSERTTI TAVASTIALLA JA UUDET VERSIOT KLASSIKKOALBUMEISTA

Suomalaisen outlaw countryn pioneereina aloittaneen, kotimaisen rockin pitkälinjalaisiksi puurtajiksi vakiintuneen Freud Marx Engels & Jungin perustamisen 25-vuotisjuhlia ilakoidaan soiton ja laulun merkeissä Tavastia-klubilla keskiviikkona 10.6.2009 klo 21.00.Soitto käynnistyy klo 21.30 nykykokoonpanon esityksellä. Toisella setillä lavalla vierailee runsas joukko yhtyeen entisiä jäseniä, ja kokonaisuudessaankin ensimmäisten levyjen kokoonpano.
Juhlapäivänä myöskin julkistetaan remasteroituina extended-versioina FMEJ:n ensimmäiset kolme albumia.
Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta (1986) oli musiikkipoliittinen manifesti, joka nosti hittilistoille ensisinglen hitit, juomalauluklassikon Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) ja ihmisoikeuspolitiikan taistelulaulun Buuri Johannesburgista, sekä valomerkkirokin En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa.
Siunattu hulluus (1987) sisältää mm. kappaleet Drai vodkaa ja Sunnuntaiaamun kadut.
Yhtyeen alkuaikojen basisti Mikko Saarela pitää koko merkittävän uransa onnistuneimpana työnä viimeistä FMEJ-albumiaan Takamehtien mekatähtiä (1988), jolta yhtye ei halunnut julkaista lainkaan singleä, ei edes ikivihreää luonnonsuojelujulistusta Mystinen metsätyömies.

Bonuksina levyillä kuullaan albumeilla julkaisemattomia singlekappaleita, sekä kaikki Freukkareiden omalla nimellään vappulevylle Paljaat Uneksijat (1987) tekemät esitykset. Noiden seksuaalisaiheisten pamflettien aikaansa edellä ollut aihemaailma ruotii niin nuoren miehen itsetyydytyksen syyllisyyttä kuin homoja vastaan hyökänneitä kansanedustajia.

Julkaisuilla on mukana ennen näkemättömiä valokuvia, orkesterin jäsenten uudet saatesanat, sekä tietenkin kaikkien kappaleiden tekstit.

Tavastian juhlakeikalla soittaa ensimmäisen setin orkesterin nykykokoonpano:

Pekka Myllykoski (laulu)
Arto Pajukallio (kitarat, laulu)
Jupe Litmanen (rummut)
Antti Tammilehto (basso, laulu)
Tommi Ollikainen (kitarat, laulu)
Tero Pulkkinen (koskettimet, kitarat, haitari, laulu)

Toisella setillä lavalla nähdään koko joukko orkesterin myöhempiä jäseniä, mm. Jukka Harju, Jarmo Hynninen, Jussi Kinnunen, Markus Raivio, Harri Rantanen ja Pekka Virtanen, sekä kokonaisuudessaan yhtyeen ensimmäinen levytyskokoonpano, solisteinaan myös Mikko Saarela ja Obo Austi. Mukana ovat tietysti myös Honky Tonk Engelsit eli taustalaulajat Maria Hänninen ja Elisa Korjus.

Juhlaviikon muut keikat:
PE 12.6. Imatra, Osmos Cosmos
LA 13.6. Fiskars Folk Festival (iltapäivä)
LA 13.6. Ruutana Rock (ilta)
KE 17.6. Sörkkärock
Juhannusloman jälkeen keikat jatkuvat heinäkuussa.

Haastattelupyynnöt sekä ilmoittautumiset keskiviikon juhlakonsertin vieraslistalle:

Johanna Kustannus / Sami Rikala
sami.rikala@johannakustannus.fi Puh. (09) 5422 2410 / 0400 766 879

tai suoraan
Arto Pajukallio /
arto.pajukallio@pp.inet.fi/ 040-5284324

Valokuvia osoitteesta:

http://www.johannakustannus.fi/media/36

Kommentteja ei voi kirjoittaa.