Messengers julkaisee toisen albumin keväällä 2009!
27. tammikuuta 2009Kuva:Harri Hinkka
Dave Lindholmin luotsaama Messengers julkaisee toisen albumin keväällä 2009!
Nyt ensimmäinen singlelohkaisu ”STEAL THE WIND”/ ”ON THE TOP”
Messengers on rautaisen ammattitaidon omaava rock-kokoonpano, jonka nokkamiehinä toimivat Dave Lindholm ja Joe Vestich. Bändin uusi, kahden biisin single julkaistaan tammikuussa 2009 radioasemille.
Tarttuvan melodinen slovari “Steal The Wind” on kokonaan Joe Vestichin käsialaa ja rullaava kakkosraita “On The Top” on syntyisin Dave Lindholmin kynästä.
Herrat ovat vetäytyneet studion uumeniin purkittamaan uutta, vielä nimeämätöntä albumia, joka ilmestyy huhti-toukokuun taitteessa.
Messengersin debyyttialbumi sai loistavan vastaanoton musiikkimedioissa ja toiveen, että bändi olisi usean levyn projekti. Samalla tehtyjen keikkojen myötä bändille muodostui kovan livebändin maine. Nyt tätä herkkua saadaan lisää, kun Messengers palaa uudella materiaalilla kehään.
Messengers aloittaa keväällä, albumin julkaisun myötä myös Suomen kiertueen.
Keikat: Musiikkituotanto DALT ONES Oy
Keikkakalenteria voi seurata sivuilta www.daltones.fi
Levy-yhtiö: AllStar Music Oy / jakelu ja myynti Oy Bonnier Amigo Music Finland Ab
Bändin sivut: www.messengersband.com
Messengers - kokoonpano:
Dave Lindholm, laulu ja kitara
Joe Vestich (USA), laulu ja kitara
Jake Yrjölä, kitara ja laulu
Juha Yrjölä, rummut
Timo Salo, basso
Haastattelupyynnöt/ lisätiedot:
Timo Niemi / Tornado Promotions
puh. 0400-487 715
Freud Marx Engels & Jung 25v-juhlakiertue
27. tammikuuta 2009
FREUD MARX ENGELS & JUNG
25-VUOTISJUHLAKIERTUE
Freud Marx Engels & Jungin perustamisesta täyttyy neljännesvuosisata.
Ensisinglestä Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) / Buuri Johannesburgista muodostui oitis kaksipuolinen hitti, ja monia muita on seurannut, sekä tunnusomaisia juomalauluja että muita tilityksiä ihmiselon tunnoista.
Laulaja Pekka Myllykosken ja kitaristi Arto Pajukallion johtama bändi
juhlistaa taivalta neljän kuukauden tiiviillä kiertueella huhtikuun alusta heinäkuun loppuun.
Lauteille kapuaa uusi, kuusimiehisenä entistä laajempaa soinnillista liikkumavaraa tarjoava kokoonpano, joka soittaa materiaalia Freukkareiden koko historian varrelta. Myllykosken ja Pajukallion kelkkaan astuvat Jupe Litmanen (rummut), Antti Tammilehto (basso, laulu), Tero Pulkkinen (kitarat, mandoliini, haitari, koskettimet, laulu) sekä Tommi Ollikainen (kitarat).
Juhlan kunniaksi keväällä ilmestyvät uusintajulkaisut Freukkareiden ensimmäisistä albumeista (Megamania), sekä Pajukallion orkesterin vaiheista kirjoittama 25-vuotishistoriikki Viekää minut baariin, veljet (Johnny Kniga).
***************************************
Päivitys
26. tammikuuta 2009Päivitetty:
Bändit:
-Freud Marx Engels & Jung
Mainosaineisto:
-Freud Marx Engels & Jung
Keikkakalenterit:
-kaikki artistit
SUZ Hockey vs. Daltones Hockey
10. marraskuuta 2008| Suz Hockey - Daltones Hockey | ![]() |
![]() |
![]() |
| Kirjoittanut tomi lahtela | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| 03.12.2008 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Lauantaina 29.11 pelattiin SUZ Areenalla joukkueiden välinen toinen hegemoniaottelu. Suz Hockey oli tälläkin kertaa vieraskorea ja voitto meni vierailijoille 2-6 lukemin. Ottelu oli pitkään tuloksen valossa hyvin tasainen ja vasta lopussa ottelu hieman repesi suzilaisten käsistä. Katsomovalmentajat ovat palautteen antaneet ja toivotaan, että jotain opittiin tästäkin.
Alla ottelupöytäkirja (anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet). Erityiskiitokset tuomarille ja toimitsijalle hyvin hoidetusta hommasta.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Päivitys
10. marraskuuta 2008Bändeistä:
Pave Maijanen- sivu uusittu
LISÄTTY
9. marraskuuta 2008BÄNDEIHIN JA KEIKKAKALENTERIIN LISÄTTY
-Mika Sundqvist & Veli-Matti Järvenpää
-Trio Mukiinmenevät
Päivityksiä
9. marraskuuta 2008-Tarjouslomake uusittu.
-Varastoon-sivulle lisätty ´jätä ilmoitus´-lomake
Päivityksiä
7. marraskuuta 2008Bändeihin Dragons lisätty kuva ja biisinäyte ´´Motorbike Rider´´
Päivityksiä
7. marraskuuta 2008Linkit osastoa päivitetty





