Kasino- ja uhkapeliaiheet musiikissa
Jo vuosisatojen ajan lauluntekijät ovat kirjoittaneet musiikkia ja lauluja melkein kaikesta, mitä maailmasta löytyy ja tämä koskee myös uhkapelejä. Ajan varrella laulujen aiheina ovat olleet niin pokeri ja blackjack kuin kaikki muutkin kasinopeliklassikot. Uhkapelien maailmaa on käytetty musiikissa luovasti. Tässä artikkelissa listaamme muutaman tunnetuimmista aiheeseen liittyvistä lauluista ja miten ne käyttävät uhkapelien maailmaa kuvaamaan tarinaansa.
Lady Gaga – Poker Face
Yksi 2000-luvun tunnetuimmista lauluista on Lady Gagan Poker Face. Tämä vuonna 2008 julkaistulta Lady Gagan The Fame debyyttialbumilta löytyvä laulu laukaisi Lady Gagan suursuosioon ja kaupalliseen jättimenestykseen. Poker Face oli vuonna 2009 maailman myydyin single myyden 9,5 miljoonaa kappaletta vuoden aikana ja nousten soittolistojen kärkeen yli 20 eri maassa.
Poker Face on Lady Gagan ja RedOnen kirjoittama laulu ja Gaga on itse kuvannut sen kertovan seksistä ja uhkapelaamisesta. Gaga on kertonut, että suuri osa laulusta on silti tulkinnanvaraista, mutta hän on myös sanonut inspiraation siihen tulleen hänen ex-poikakavereistaan, jotka elivät överiä rock ’n’ roll -elämää täynnä seksiä ja uhkapelejä.
Don Schlitz – The Gambler
The Gambler on hyvin tunnettu countrymusiikkiklassikko. Laulu on Don Schlitzin kirjoittama ja monet artistit ovat äänittäneet siitä oman versionsa, joista menestynein ja tunnetuin on countrylaulaja Kenny Rogersin äänittämä. Rogersin vuonna 1978 äänittämä versio nousi Billboardin countrymusiikkilistan kärkeen ja Rogers voitti vuonna 1980 parhaan miescountrylaulajan Grammy-palkinnon kyseisellä versiollaan.
Laulu itsessään kertoo tarinan kahden miehen kohtaamisesta myöhäisillan junassa. Laulu on kerrottu nuoren miehen kuvakulmasta. Hän tapaa vanhemman miehen, joka tunnetaan nimellä The Gambler. The Gambler näkee nuoresta miehestä, että tämä on kokenut kovia ja tarjoutuu jakamaan elämän viisauksia pientä viskilasillista vastaan. Lasillisen saatuaan The Gambler jakaa elämänoppeja siitä, mitä tulisi pitää ja mistä luopua verraten pokerin peluuta elämän päätöksiin. Tämän jälkeen The Gambler juo loppuun juomansa, sammuttaa tupakkinsa ja lähtee levolle.
Laulun lopussa mainitaan myös, että jossain yön pimeydessä The Gambler pääsi tasaamaan pelin, millä voidaan tarkoittaa tämän kuolleen pois tai vain viitata tämän uhkapelitäyteiseen elämään. Lisäksi nuori mies löytää ”ässän” tämän viimeisistä sanoista (vertaa: löytää ässä hihasta), jota hän voi sitten hyödyntää myöhemmin elämänsä varrella.
Motörhead – Ace of Spades
Ace of Spades on yksi suurimmista ja tunnetuimmista heavy metal -kappaleista ollen myös Motörhead-yhtyeen selvästi tunnetuin laulu. Vuonna 1980 samannimiselle albumille julkaistu single pysyi 13 viikkoa Iso-Britannian soittolistoilla alkuperäisjulkaisullaan. Yhtyeen nokkamiehen Ian ”Lemmy” Kilmisterin kuoltua vuonna 2015, Ace of Spades -single nousi uudelleen listojen kärkeen.
Laulu rakentuu erilaisten uhkapelimetaforien ympärille, aiheiden liittyen pitkälti noppa- ja korttipeleihin. Yhtyeen nokkamies Lemmy onkin sanonut, että kappaleessa testattiin kuinka monta uhkapelitermiä saatiin tungettua yhteen lauluun. Tarinassa on oma pieni ironiansa siinä, että Lemmylle itselleenkin maistui niin kolikkopelit kuin muutkin kasinopelit.
Eagles – Desperado
Mikään uhkapelilauluista kertova lista ei olisi valmis ilman Eaglesin klassikkoa Desperado. Vuonna 1973 ilmestyneen balladin kirjoittajina toimivat Glenn Frey ja Don Henley, ja laulu oli osana samannimistä albumia. Laulu on muun muassa listattu Rollings Stone’s -lehden top-500 kaikkien aikojen laulujen listalle.
Henleyn mukaan kappale perustuu hänen alun perin vuonna 1968 kirjoittamaan lauluun. Hänen mukaansa alkuperäinen versio muistutti etelän goottityyliä, mutta yhdessä Freyn kanssa laulua työstettyään se muotoutui nykyiseen western-tyyliseen balladiin. Kappale on äänitetty Island Studiolla Lontoossa ja siinä esiintyy yhtyeen lisäksi muusikoita Lontoon filharmonisesta orkesterista.